kakkukansio

kakkukansio

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lohikakku

Ystäväni pyysi tekemään kutsuilleen lohikakkua. Tein samanlaisen kakun juhliin  muutama vuosi sitten, mutta olin jo aivan unohtanut tämän herkullisen ohjeen. 
 Kiitos Mari, kun muistuttelit :)


Pohja: 
100g hapankorppuja
50g voita
1/2 dl maitoa

Täyte:
2prk kermaviiliä
200g raejuustoa
tilliä
200g kylmäsavulohta
ripaus mustapippuria
2rkl sitruunamehua
4 liivatelehteä

Hienonna hapankorput ja lisää joukkoon voisula. Laita seos irtopohjavuokaan ja kostuta maidolla. Yhdistä täytteen aineet. Kiehauta sitruunamehu ja lisää siihen liivatelehdet. Kaada seos täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna kakun hyytyä yön yli ja koristele. Koristelussa voi käyttää esim. sitruunaa, tilliä, herneenversoja, kananmunaa ja lohta.


lauantai 9. tammikuuta 2016

Autokakku

Tämä autokakku matkasi pienen Juhon ensimmäisille synttäreille. Toiveena oli autokakku marjatäytteellä. Sisällä on vadelmahilloa ja mustikkamoussea. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa.
Paljon Onnea Juholle!