kakkukansio

kakkukansio

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Glögijuustokakku

Joulupöydän kakkuna oli tänä vuonna glögi päällysteinen tuorejuustokakku. Pohjana kakussa on rouhittuja piparkakkuja. Täytteessä on tuorejuustoa, rahkaa, vaahtoutuvaa vanilijakastiketta ja kinuskia. Päällä on rouhittua valkosuklaata.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo 2013




Päädyin tekemään mökin jo perinteeksi muodostuneella mallilla. Samoilla kaavoilla tehtiin kotona ihan ensimmäinen piparitalo kun olin pieni. Talossa asustaa tänä vuonna tonttu ja pihalla seisoo lumiukko. Tonttu ja lumiukko on tehty sokerimassasta ja marsipaanista. Mökin ikkunaruudut on tehty liivatelehdistä. Osien liimauksessa käytän aina sulatettua sokeria.

 Tässä vielä toinen melkein identtinen talo, jonka annan lahjaksi.

Herkullista joulun odotusta!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Banaanikakku

Ylikypsät baananit on hyvä käyttää leivonnassa tai jälkiruuissa. Tässä banaanikakussa maistuu joulu, sillä mausteena on kanelia ja inkivääriä.
Banaanikakku

2-3 banaania
2rkl sitruunamehua
200g voita
3dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl kanelia
1tl inkivääriä

Soseuta banaanit ja lisää sitruunamehu joukkoon. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita jauhoseos vuorotellen banaanin kanssa vaahtoon. Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin tunti.

torstai 14. marraskuuta 2013

Sammakkolampi

Viljon 1-vuotissynttäreille lähtivät nämä sammakkokakut. Kakuissa on 6 munan sokerikakkupohjat. Täytteenä on suklaamoussea, mariannerouhetta ja aprikoosisosetta. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa.




torstai 31. lokakuuta 2013

Marjapiiras

Innostuin tekemään pitkästä aikaa marjapiirakan. Pakkanen on vielä pullollaan marjoja ja tähän piirakkaan laitoin oman lemppari yhdistelmän mustikoita ja vadelmia.
Pohja
100g voita
1dl sokeria
1 muna
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte
n.4dl marjoja
1 prk kermaviiliä
1 muna
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

200 astetta n.30 min 


lauantai 26. lokakuuta 2013

sammakot

Iloiset sammakot odottelevat, että pääsevät loikkaamaan Viljon 1-vuotiskakkuun.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pupukoriste 1-vuotiaalle

Tämän koristeen tein oman poikani 1-vuotiskakkuun. Mallia otin pojan omasta unipupusta. Koriste on kokonaan sokerimassaa.

Koristeita

Koristeita arkistojen kätköistä.





Marsipaanikakkuja

Apteekkikakku

Joulutähti

Partylitekakku

Siilikakku

Sukupuu

Halloweenkakku

Vähän ötököitä, syksyn lehtiä ja hämähäkinseittiä. Niistä on tämä kakku tehty.

Kermakakkuja vuosien varrelta

Tässä muutamia tekemiäni kermakakkuja.

Piparkakkutyöt

Joulu lähestyy ja pian voi aloittaa jo tämän vuoden piparkakkutalon suunnittelun. Tässä kuvia edellisvuosien töistä.


2010


2011


2012

Tänä vuonna voisi kokeilla taas jotain hiukan erilaista.